lauantai 19. syyskuuta 2009

Pikkusisko kaupassa

"Hei täti, täätiii! Arvaa, Isoveli lähti kattoon kiekkoo Een kanssa, se ei oo ennen ollu. Sillon mustat varkut jalassa, mullon vaan tällaset varkunväriset. En tiiä, onko pikku-Hartsalla varkut, se on vielä Taimaassa lastenkodissa, se on kasvanu siellä Teen ja Hoon pikkuseksi pojaksi, mutta ei sillä varmaan varkkuja kyllä oo. Hei täti, mää otan tästä pillumehua, kun me mennään tänään saunaan. Siellä saunassa on sähkömies. Mää otan mulle kaks pillumehua ja Isoveljelle yhden, niin se vaan menee, ei mittään voi!
Hei täti, se pikku-Hartsa on pyöreä, pyöreät silmät ja pyöreä pää, sillä pikku-Hartsalla. Se on lastenkodissa, määkin olin. En siellä, vaan yhessä toisessa. Afrikassa. Siellä setä tuli ja leikkas puukolla mun masuun reiän. Tällasen (nostaa paitansa) ja sit vielä tällasen. Ja ei se sattunut yhtään, kun mää nukuin. Krooh pyyh krooh pyyh. Sit mä heräsin ja meinas alkaa sattumaan, mut se setä meni jo. Ja sit joku ajos autolla, ja mä istuin kyydissä, ja me ajettiin ison kiven yli vormula-autolla. Ja se setä leikkas puukolla, koska mää olin pipi. Ja mun äiti. Mullon toi uus äiti, se ei meinaa kualla. Eikä sen pikku-Hartsankaan äiti meinaa kualla.
Se kiekko on kiva peli, se mitä Isoveli meni kattoon. Hei täti, älä mee, mä kerron kun mä otan tästä popkornia ja katon hauskoja kotivideoita. Se Pee sieltä päiväkodista on nipistäny tätiä, hoitotätiä, vaikkei saa nipistää, kun se voi sattua. Tiiätkö?
Mää oon netistä kattonu nukkejen taloa, mutta sitä ei myydä täälä kaupassa. Mul oli ennen sellanen moottoripyäräpaita, mut nyt mää ostan maitoo."

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Meidän piti muuttaa maailmaa

Eräänä perjantai-iltana puolensataa kolmekymppistä kokoontuu samalle vanhalle työnväentalolle, jossa he viitisentoista vuotta sitten ahmivat elämää - ja toisiaan. He kuuntelevat sitä samaa Hausmyllyä, juovat sitä samaa Salmaria ja nauravat niille samoille vanhoille jutuille, nyt vain puolet vanhempina kuin silloin ennen.

Tätä juttua valmisteltiin puoli vuotta, etsittiin vanhoja ysäriteinejä esiin muuttuneiden sukunimien takaa. Hiukan huimasi: mitä tästä tulee?
Me järjestäjät varustauduimme iltaan huolella, tilasimme pitopalvelua ja viihdepalvelua. Budjetti paikkui yli, ja keksimme paikata alijäämää hankkimalla Virosta halpaa Salmiakkikossua ja myymällä sitä kolme euroa snapsi. Tosin sanouduin hankkeesta irti: epäilin, että merkintä rikosrekisterissä laittomasta alkoholin myynnistä ei anna hyvää kuvaa minusta adoptiolautakunnan silmissä.
Viimein kaikki on valmista. Loppusilaukseksi, juuri ennen ensimmäisten ex-teinien saapumista, paiskasin kaikki työväentalon leipäveitset piiloon mikroon. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja sitten mentiin!

Muutaman juovuttavan Aikuinen nainen mä oooon-tulkinnan ja imelän lonkeron jälkeen olen valmis kohtaamaan kaikki teinivuosien möhläilyt. Tai tekemään uusia.
Kaksi tuntia alkupuheen jälkeen ensimmäisen onnellinen sammuu, muut vasta sammaltavat. Pojat hyppivät Volgan tahdissa, J:ltä menee jalat alta. Hänen kiskaistaan kuitenkin pystyyn ennen kuin persaus viistää maata. Volga Volga, rakkaus tai kuolema...
Kolme tuntia alkupuheen jälkeen kaikki ovat aivan naamat. Paitsi minä. Se ei kuitenkaan johdu omaksumastani sivistyneen keskieurooppalaisesta juomakulttuurista, vaan siitä, että vauhtini on liian kova. Hukkaan jokaisen avaamani lonkeron satojen avattujen joukkoon heti ekan hörpyn jälkeen.
Neljä tuntia alkupuheen jälkeen M huojuu eteisen lippuluukulla ja yrittää ostaa nakkisämpylää kaikilla mausteilla.
Viisi tuntia alkupuheen jälkeen huomaamme jonkun olleen kadoksissa jo viisi tuntia. Hän ilmestyy puskasta ja ryntää vessaan oksentamaan.
Kuusi tuntia alkupuheen jälkeen tarjoamme kaikille Salmiakkikossua. V###t budjetista!
Seitsemän tuntia alkupuheen jälkeen totean, että kaikki on niinkuin ennenkin. Tai okei, ei ihan. Emme enää vetele poskisauhuja nurkan takana emmekä tunge kieliä toistemme kurkkuun. Onneksi.