Ohje uusille äideille

Jos olet tuore äiti tai vasta tulossa äidiksi, haluan antaa sinulle yhden neuvon. Tämä neuvo koskee tilanteita, joissa joudut kosketuksiin muun maailman, etenkin muiden äitien, kanssa.
Tässä se tulee: Älä koskaan, missään olosuhteissa, paljasta, että teidän perheessä arkea pyörittävät tasavertaisina sekä äiti että isä. Sellainen on nimittäin karmeaa syntiä.
Tämä neuvo pätee tietenkin vain tilanteessa, jossa näin on. Ja minä oletan, että aika monessa perheessä tällainen tilanne vallitsee. Sitä ei kuitenkaan pidä koskaan paljastaa, muistathan sen?
Kun olet perhekerhossa muiden äitien seurassa, valita sujuvasti, että mies ei ole taaaaskaaan imuroinut, ei ainakaan ilman pyytämistä. Älä missään olosuhteissa kerro, että lähdit kaverin kanssa shoppailemaan ja miehesi imuroi ja lisäksi kuurasi sillä välin vessan, pyytämättä. Jos näin teet, olet kamala akka.
Jos aiot mennä pari päivää synnytyksen jälkeen kauppaan, naamioi itsesi huolella. Muuten joku tulee kysymään, mitä sinä siellä teet ja missä vauvasi on. Pari päivää vanha isä saa kaupassa selkääntaputuksia ja rehvakkaita onnitteluja, sinä et. Tai jos olet poissa kotoa kokonaisen illan, muista huokailla, että kotona oli kaaos ja vauvalla rytmi aivan sekaisin. Varokin ystävä rakas paljastamasta, että kotona odotti siivottu keittiö, pestyt pyykit ja puhtoisena uinuvat lapset.
Jos miehesi pitää vanhempainvapaata, näyttele, että se on pakon sanelema juttu. Älä edes kidutettuna paljasta, että halusitkin jo töihin ja iskä halusi jäädä kotiin.
Tai jos ystäväsi, puolivuotiaan vauvan äiti, sanoo olevansa edelleen äitiyslomalla, ei kannata oikaista häntä kertomalla, että hänen äitiyslomansa loppui jo neljä kuukautta sitten ja että hän on nyt oikeastaan vanhempainvapaalla, jota olisi saanut isäkin halutessaan pitää. Ole hiljaa ja hymyile sille, että hän piti vanhempainvapaan omana oikeutenaan ihan automaattisesti.
Parasta on, jos et juurikaan liiku kodin ulkopuolella ilman lapsia. Tai jos liikut, kerro kovaan ääneen, että kerrankin mies jäi nurisematta pitämään lapsia.
Tai jos työhösi kuuluu ulkomaanmatkoja, vastaa kärsivällisesti ja ystvällisesti, kun joku kysyy, miten lapset sillä aikaa pärjäävät. Älä ajattele, että tuota et varmaan kysy työmatkailevalta isältä.
Ja nyt tulee se karmein moka, jota sinun ei missään nimessä pidä tehdä: älä koskaan, ikinä, milloinkaan paljasta mitään sen suuntaista, että olet kuorsannut koko yön kuin pikkuinen possu etkä herännyt siihen, että lapsesi kitisi keskellä yötä vettä, pissi sänkyynsä tai peräti oksensi. Että sinä vain nukuit, mutta lapsesi isä heräsi, siivosi hiirenhiljaa yöllisen seikkailun jäljet, peitteli lapsesi hellästi kuivaan sänkyyn, antoi hänelle suukon otsalle ja hiipi hiljaa takaisin nukkuvan äidin viereen. Jos kerrot tämän väsyneelle äitilaumalle, he saattavat muuttua piraijoiksi ja repiä sinut kappaleiksi.

Ja Peukku, jos sinä satut lukemaan tätä, KIITOS RAKAS! Olet ollut juuri sellainen isä, että nyt voin jakaa tällaisia mukavia neuvoja:)

Aika on harmaa massa

Sinä vuonna talvea ei tullut lainkaan. Vielä tammikuussakin metsä oli märkä, samea ja niljakas. Teiden pinnalla oli jäinen kansi. Kävelin pitkin metsäteitä ja yritin saada happea; henkeä oli vaikea vetää. Pystyin laskemaan takana olevat kuukaudet ja tunnit, mutta edessä oleva aika oli muodoton harmaa massa. Minuuteissa mittaamaton. Kukaan ei tiennyt, koska tämä loppuisi. Kukaan ei tiennyt, kävelisinkö vielä vuosienkin päästä samassa maisemassa, edessäni sama järjestäytymätön aika. Odotus oli muodostunut ympärilleni valtavaksi kuplaksi, jonka läpi katsoin kaikkea. Vaikka juoksisin, en pääsisi pakoon.
Alussa kaikki oli ihanaa. Kutkuttavan jännittävää. Hiljalleen kaikki muuttui. Mitä enemmän aikaa kerääntyi taakseni, sitä enemmän aikaa tuli myös eteeni.
Kun kaikki sitten vihdoin tapahtui, en käsittänyt yhtään mitään. Vain muutama viikko, ja seisoin suurkaupungin kadun kulmassa lapsi sylissäni. Mieleni oli edelleen jossain sumuisessa metsässä.

Nyt tuosta talvesta on kolme vuotta. Metsä tuntuu jälleen samalta. Silti kaikki on niin erilaista. Odotuksesta puuttuu toivottomuuden, huonommuuden ja kelpaamattomuuden tunteet. Olen innoissani! Tiedän, että joskus tämä päättyy. Malttamaton olen nytkin. Voi, ette tiedäkään miten malttamaton! Jos hairahdun roskalaatikolle ilman kännykkää, ryntään sisälle ja tuijotan mykkää puhelinta. Huomaan roskapussin jääneen jonnekin matkan varrelle.

En voi olla miettimättä, miksi kukaan psykologi ei ole tutkinut, miten ihmisen mieleen vaikuttaa odottaminen, jolla ei ole selkeää loppua. Tai ehkä on, mutta kukaan ei tiedä milloin. Esikoisesta oli laskettu aika. Esikoisen odottamista ei voi mitenkään verrata odottamiseen, jonka laskettua aikaa kukaan ei tiedä. Tai edes sitä, tuleeko lasta koskaan. Kuin olisit ulkomailla, etkä tiedä pääsetkö koskaan enää kotiin. Jos et pääse, olisi paras totuttautua asumaan jossain muualla.

Totuuksia 4-vuotiaan suusta

Joskus 4-vuotiaan suusta tulee ihmeellisiä totuuksia:

"Äiti, kyllä Mummi ymmärtää ja Ukki ymmärtää ja moni ymmärtää, mutta jotkut ei vaan ymmärrä. Ai mitä ei ymmärrä? No sitä, että minä puhun suomea. Miksi ihmeessä ne kaikki ei sitä ymmärrä? Onko niissä jotain vialla?"

"Äiti, minä näin sellaista unta, että isi jäi linja-auton alle ja kuoli. Se olisi kamalaa, jos isi kuolisi. Minä en voisi enää mennä isin syliin. Siitä vasta parku tulisi! Voisin mä tietenkin tulla sun syliin, mutta tiedätkö, että silloin jos haluaa kovasti isin syliin, ei äitin syli silloin kamalasti auta. Silloin auttaa vaan isin syli, vaan se tuntuu silloin lämpimältä. Ja jos haluaa äitin syliin, vaan äitin syli auttaa sillon. Niin se on kaikilla lapsilla."

"Aina kun sä äiti näet jotain kivaa, sä tilaat sen!"