torstai 8. syyskuuta 2011

Aikuisten oikeesti

Kun aloitin tämän blogin, lupasin itselleni, etten arvostele toisten tapaa olla vanhempi. Yritän myös olla syyllistämästä äitejä ja isiä. Nyt en aio pitää lupaustani.
Katson, että minulla on varaa arvostella muita. Ei siksi, että olisin itse täydellinen äiti (voih, olen todella kaukana siitä). Olen kuitenkin opettanut teini-ikäisiä, eli niin sanotusti korjannut kotien varhaiskasvatuksen satoa. Se on opettanut paljon, ja siksi rohkenen nyt hiukan arvostella nykyajan vanhemmuutta. Tai siis sitä niin sanottua vanhemmuutta, joka on hukassa.

Tässä kolme lasten kasvatukseen liittyvä asiaa, jotka ärsyttävät minua ihan aikuisten oikeesti. Tunnistatko itsesi?

Kontaktin puute: Nykyvanhemmilla ei näytä olevaan kontaktia lapseen. Älä kiipeä sinne! Nyt kyllä tulet heti tänne! Onko kuulossa vikaa!? Sinne ei saa mennä! Äidit ja isät kailottavat kovaan ääneen kahvikuppinsa äärestä ja vaativat, että lapsen pitäisi salamana totella. Voin kertoa, että ei se tottele. Ja kun kullannuppu ei tottele, hermostutte molemmat ja sanot lapselle, että jos hän ei pian tottele, lähdette kotiin. Hän ei tottele, edelleenkään, vaikka huudat vähän kovempaa. Mutta ette suinkaan lähde kotiin, vaan uhkailet hiukan lisää. PÖÖÖÖP, pieleen meni! Välillä tuntuu, että lasten maailma on täynnä huutavia ja uhkailevia "yhtä tyhjän kanssa" -vanhempia.
Kannattaa nostaa peppu penkistä, mennä lapsen luo, laskeutua hänen eteensä, ottaa kiinni lempeästi hartioista, katsoa silmiin ja sanoa painokkaasti, että SINNE EI KIIVETÄ. Ja jos lapsi ei tottele, pitää todella lähteä kotiin. Aikuisten oikeesti.

Katteettomat lupaukset: Tähän jo viittasinkin edellisessä. Joskus tulee itse annettua turhan kova uhkaus, kuten viime lauantaina Pikkusiskolle, joka niskoitteli huoneensa siivoamisessa. Silloin on pidettävä sanoistaan kiinni, vaikka tekisi kuinka pahaa. Luit oikein, sanoistaan on pidettävä kiinni. Me sovimme jo edellisenä iltana, että jokainen siivoaa oman osuutensa ja palkinnoksi siitä lähdemme elokuviin. Pikkusisko ei siivonnut. Tai siivosi, mutta kauhean metelin kanssa. Päästin suustani uhkauksen: jos ei ala NYT siivous maistua, et pääse elokuviin. Eikä alkanut maistua, joten eipä sitten maistunut elokuvakaan. Piste.

Valmistelemattomuus: Vanhemmat näyttävät edellyttävän, että lapsi tottelee juurikin sitä kahvikupin äärestä kailottavaa vanhempaa silmänräpäyksessä ilman, että lasta on valmisteltu mitenkään. Eli pieleen meni jo alusta alkaen. Kannattaa oikeasti panostaa siihen, että ennen ostarille, perhekahvilaan, kylään, sukujuhlille tai mummolaan menoa käydään läpi käyttäytymiskoodi ja sovitaan, että kun äiti ja isä nostaa pepun penkistä, kävelee luokse, ottaa lempeästi hartioista kiinni ja sanoo jotain, sitä totellaan. Ja jos ei totella, lähdetään kotiin. Kyllä, luit oikein: lähdetään kotiin. Aikuisten oikeesti.

Ja anteeksi, anteeksi ja anteeksi. Antakaa minun edes tämän kerran olla tällainen besserwisser :)

PS: Miksi sitten toimimme näin, ihan hölmösti? No siksi, ettemme hyväksy sitä tosiasiaa, että VANHEMMUUS ON PIRUN KOVAA TYÖTÄ, 24/7. Haluaisimme päästä hiukan helpommalla, olla nostamatta peppua penkistä.