lauantai 18. syyskuuta 2010

Hittoako se sulle kuuluu?

Kun tyttäreni oli ollut luonamme pari kuukautta, huokaisin helpottuneena: näinkö vähän rasismia kohtaamme? Suurimmalle osalle ihmisistä hän on vain ihan tavallinen tyttö, yksi meistä. Kukaan ei tuntunut tuijottavan meitä kaupassa: harva kysyi mitään henkilökohtaista.
Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen olen aivan toista mieltä. Rasismi hiipii osaksi arkea niin hitaan salakavalasti, ettei sitä huomaa, ennen kuin se on kipeän todellista.
Eräänä päivänä Pikkusisko kysyi minulta, eikö hän oikeastaan saisi olla täällä. Kysymys kolmevuotiaalta iski vasten kasvoja. Tajusin, että ne viattoman vilpittömät Mistäs sinä olet tänne tullut -kysymykset olivat tehneet tehtävänsä: pikkuinen ihminen alkoi vetää johtopäätöksiään: ehkä hänen kuuluisi olla jossain ihan muualla kuin täällä, koska sitä kerran vähän väliä udellaan. Kohtasin kipeän tosiasian: tämä maailmamme on niin rasistinen, että minun on opetettava jo kolmevuotiaalle pärjäämisen taitoja. Meillä se tarkoittaa verbaalin viidakon lakeja.
Ensin opetin hänelle automaattivastauksia. Nyt uteliaat alkuperää kyselevät tädit saavat useimmiten selväsanaisen vastauksen: "Hittoako se sulle kuuluu?"
Eivät ne tädit pahaa tarkoita. Emme mekään.
Jos joku erehtyy kysymään Pikkusiskolta, puhuukos hän suomea, napakka vastaus kuuluu: "En puhu, vaan tanskaa ja hollantia! Isoveli on opettanut vielä pahemman version: "En vaan ranskaa, näin: sunperseees lemuaaa!"

Tajuan myös sen, että useimmiten hän on yksi meistä, mutta ei läheskään aina. Ihmisten silmissä hän ei ole tyttö pienestä varsinaissuomalaisesta maalaiskylästä, hän on tulosta kiintiöpakolaisten tulvasta, hän on afrikkalainen, potentiaalinen juoksijatähti, hänellä on rytmi veressä, hän ei ole oikea tyttäreni. Reilun kymmenen vuoden päästä hän on edelleen tulosta kiintiöpakolaisten tulvasta, mutta hän on myös maahanmuuttaja, sosiaalipummi, eksoottinen kaunotar, viettelevä ja sensuelli.

Kahdenkymmenen vuoden päästä hän on ehkä maatalon emäntä ja Marttojen puheenjohtaja. Tai maastohiihdon piirimestari. Käsi rehellisesti pystyyn kaikki te, jotka arvelette, että ensikohtaamisella heti ajattelette, että onpas siinä riuska emäntä. Käsi pystyyn kaikki te, jotka olette varmoja, ettette hämmästy jos hän harppoo kauppaan Nokian Kontioissa tuoksahtaen lehmänpaskalta? Ettette salaa sisimmässämme ihmettele, jos kuulette hänen kysyvän mieheltään: "Tiäräksää, onk mulkukka soittanu?"

tiistai 14. syyskuuta 2010

Kun Taivaan Isä soittaa...

Äiti, kuinka kauan menee vielä aikaa? Sittenkös se vauva tulee, kun Taivaan Isä soittaa ja sanoo onnee onnee, teillä on pieni tyttö. Ja kuinka monta yötä meidän pitää vielä sen leijonan näkemisen jälkeen odottaa, että se vauva saadaan. Ai kaksi? Enääkö kaksi yötä?!!?
Eikös se ollutkin Taivaan Isä, joka soittaa? Ai joku täti vai? Mistäs se täti muka tietää, koska meidän vauva tulee ja kuka se on?
Sillä ei ole sitten mitään asiaan MUN huoneeseen, jos se on poika!
Ai niin, me mennään sinne lentokoneella. Tullaanko me takaisinkin lentokoneella? Saanko mä sitten nukkua autossa, jos väsyttää? Se voi olla aika väsyttävää, sellainen lentokoneen ja leijonan tapaaminen.
Ja miten niin et tiedä? Kyllä sen ihan kohta täytyy tulla, mitä se vauva vitkuttelee? Rohkeasti vaan!
Nyt mä kyllä alan askartelemaan, ei tästä muuten tule mitään. Voitko tulostaa värityskuvia? Nytten mä piirrän joka kuvaan vauvan. Sillä on tämmöset hiukset. Tai varsinaisesti tämä ei taida olla vauva, koska tästä tuli näin pitkä...

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Jutusteluja edellispäivältä

Aamupalalla:

Pikkusisko: Mä kuulun heimoon xhosa. Mihin heimoon sinä kuulut?
Isoveli: En mä tiedä, varmaan heimoon punaniskat...

Päivällisellä:

Pikkusisko: Missä talossa sinä asuit pienenä tyttönä?
Minä: Siinä, missä A-tätisi perheineen nyt asuu.
Pikkusisko: Oliko pappa siellä sun isänä?
Minä: Oli.
Pikkusisko: Olitko sinä pienenä kiltti tyttö?
Minä: Olin, oikein kiltti tyttö!
Peukku: Mitä ihmettä sinulle sitten tapahtui??!!??