Matka alkoi!

Eilen se siis virallisesti alkoi, matkamme kohti kolmatta lasta! Huisia ja jännää, kutkuttavaa ja ihmeellistä. Emme tiedä, onko tämän matkan päässä lapsi vai yhteinen toteamus siitä, että lapsilukumme on sittenkin täynnä, näissä kahdessa on jo neljän edestä:)
Tässä vaiheessa uskomme vahvasti ensiksi mainittuun vaihtoehtoon. Ensimmäinen tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa päättyi yhteiseen päätökseen siitä, että kuljetamme tällä matkalla mukana kahta vaihtoehtoa, mahdollisuutta adoptiolapseen tai sijaislapseen. Molemmat vaihtoehdot tuntuvat tässä vaiheessa yhtä hyviltä.
Heti ensitapaamisessa tuntui, että karahdamme kiville. Tai jos ei nyt ihan kiville, niin ainakin pohja raapi kiviä. Meidän pitäisi perustella, miksi haluamme kolmannen lapsen. Täti L vaati tiukasti perusteluja, emmekä me oikein osaa pukea halua sanoiksi. Parhaamme yritimme. Täti L totesikin, että kolmen lapsen äitinä hän toki ymmärtää meitä ja vakaasti uskoo meidän olevan hyvä perhe kolmellekin lapselle. Mutta eihän se riitä, että hän uskoo. Meidän on vakuutettava vielä iso joukko muitakin: adoptiolautakunnan jäsenet, palvelunantajan työntekijät, kohdemaan viranomaiset jne. Heille ei tietenkään riitä se, että me haluamme. He haluavat perusteluja, koska he tekevät isoja päätöksiä pienen lapsen elämästä.
Yritän nyt pukea halumme sanoiksi, ja toivoisin niin mielelläni palautetta teiltä, rakkaat ystävät. Jos sinun pitäisi päättää, antaisitko sinä lastenkodin työntekijänä meille vielä kolmannen lapsen? Entä epätoivoisena äitinä, joka joutuu lapsestaan luopumaan? Entä adoptiolautakunnan jäsenenä, antaisitko meille vielä luvan kolmannen lapsen hankkimiseen, jos kuulisit nämä perustelut?
Me haluamme kolmannen lapsen, koska lapset ovat uskomattomia. On ihanaa katsoa, miten ne kasvavat ja kehittyvät omiksi persoonikseen, sellaisiksi kuin heidät on tarkoitettu. On palkitsevaa ja upeaa tukea lasta hänen kasvussaan.
Meillä on kaksi ihanaa lasta ja ne kasvavat hurjaa vauhtia. Haluamme vielä kolmannen, koska alamme vasta päästä vauhtiin:) Juurihan me vasta huomasimme, että olemme aika hyviä tässä, äitinä ja isänä olemisessa. Ei tämä vielä saa loppua, ei pitkään aikaan!!
Me haluamme kolmannen lapsen, koska haluamme antaa näille lapsillemme mahdollisuuden kasvaa sisarusten tukemana. Sisarussuhde on yksi elämän pisimmistä ja herkimmistä suhteista, haluamme antaa heille mahdollisuuden näihin suhteisiin.
Haluamme kolmannen lapsen, koska olemme nuoria, terveitä, hulluja, rohkeita ja kauniita. Tai ei ehkä kauniita, mutta meillä on tilaa niin sydämissämme kuin kodissamme.
Katsohan noita kahta, jotka tuossa nauravat, itkevät, laulavat ja juoksevat tukka tuulessa hulmuten: paljon paremmin ei voisi onnistua, eihän? Siis miksi me emme tarjoisia kotiamme vielä kolmannelle?
Nämä kaksi ovat laittaneet meidän kahden elämän ihan uusiksi, joka kerta se on koottu uudelleen, ja rakennelmasta on tullut entistä vahvempi. Miten vahva siitä tulisikaan, jos tekisimme sen vielä kerran?
Me rakastamme näitä kahta, he ovat parasta mitä meille on koskaan tapahtunut. Olisi upeaa saada kokea kaikki tämä vielä kerran.
Näille kahdelle ja sille kolmannelle on tarjolla paikka meidän elämämme keskipisteessä, ei keskipisteenä, ja voiko sitä lapsi enää enempää toivoa? Me olemme valmiit rakastamaan, hoitamaan, valvomaan, kestämään kiukuttelua ja raivoa. Meidän niskaamme saa kaataa koko pienen elämän aikana kerätyn painolastin, kyllä me kaksi yhdessä kestämme.
Miltä kuulostaa, jokohan näillä perusteluilla irtoaa yksi lapsi?
Ja nyt minä jatkan ikkunoiden pesua. Siis mikäli noilta kahdelta ehtii, taitaa ikävä kyllä ehtiä. Hei, tässähän tulee vielä yksi perustelu: minun ei enää tarvitsisi pestä näitä pirun ikkunoita, kun se kolmas tarvitsisi niin paljon huomiota.