Juhannussunnuntaina erehdyin vääntäytymään ostoskeskukseen, mitä kaduin myöhemmin syvästi. Kuten aina, alennuksessa oli vain murto-osa liikkeiden valikoimista ja nekin vain turhuuksien turhuutta. Niin tai näin, jotain mukavaakin kauppakeskuksessa sattui.
Puskin lastenrattaita ihmismuurin läpi, kun minun ja putiikin toisessa laidassa vaimoaan sovituskopista odottavan miehen katseet kohtasivat. Tämä komistus silmäili hetken minua ja tytärtäni, virnisti sitten poikamaisesti ja iski silmää. Hänenkin kätensä puristivat ruuhkassa lastenrattaiden työntöaisaa. Rattaissa istui suloinen tyttö, suunnilleen minun tyttäreni ikäinen.
Kun pääsimme lähemmäs, mies heitti tyttärelleni reteästi ylävitosen ja hymyilimme toisillemme hetken. Emme vaihtaneet sanaakaan.
Veikkaan, että kumpikin meistä muistaa tämän pienen, ohikiitävän kohtaamisen kauan.
Hän oli komea, musta mies, upeat afrohiukset leteillä. Hänen rattaissaan istui suloinen tyttö, vaaleanruskeat hiukset herttaisilla ponihännillä, ja valkoiset posket hiukan ruusunpunaisina.
Minä, sinisilmäinen nainen, ohuet hiukset hiukan sotkussa, rattaissa musta kuvankaunis pikkutyttö, hiukset pienillä leteillä sievästi ojennuksessa.
6 kommenttia:
Ja taas vollotetaan - jää varmaan muistoihin teille molemmille tämä!
Kerran olin myös kaupassa keskimmäisen kanssa, joka oli silloin jotain 1,5v...Kiinnitimme tumman miehen huomion ja hän tuli kysymään: "Hey lady, what are you doing with a little Sister?" :)) Juttelimme tovin adoptiosta ja hyvillä mielin erosimme. Tuo Sister oli vaan niin ihana juttu, että se jäi kyllä elämään tässä talossa :)
Nämä on niin hauskoja ja hassuja juttuja:) Olen joskus miettinyt, että tämä adoptio on vienyt meitä kummallisiin tilanteisiin ja kohtaamisiin, joihin emme olisi ikimaailmassa ilman tätä päätyneet.
Juuri tänään kun ostoskeskuksessa työnsin poikaa kärryissä, kohtasimme perheen, jonka isä oli musta, äiti valkoinen ja lapsi siltä väliltä. Heidän koko perheensä hymyilivät meille niin ystävällisesti kuin ihminen ikinä voi. Hymyilin takaisin. Emme tarvinneet sanoja. Kenties heidän olettamus oli, että minulla on musta mies, mutta ei se ole oleellista. Eihän.
Hi hii, tuo on myös jännä olettamus, johon silloin tällöin törmää, kun liikkuu lapsen kanssa kaksin. Siis että meidän miehemme ovat mustia. Aina silloin tällöin joku kysyy, että onko lapseni isä myös musta. Vastaan yleensä, mitä mieleen sattuu tulemaan... ja sitähän sattuu:)
Hih, joo tohonhan sitä paitsi vois totuuden nimessä vastata, että Joo, toinen lapsen isistä on :D ja sitten ei mitään selityksiä, niin hämmennys olis vielä suurempi :D
Lähetä kommentti