maanantai 17. elokuuta 2009

Sitten mennään!

Minä en ole ainoa meidän perheessä, joka on menossa uutta kohti. Isoveli nimittäin aloittaa tänään koulun, on ensimmäisen luokan ensimmäinen päivä. Tasan viisi minuuttia sitten, kun minä istuin höyryävän kahvikupin ääressä, Isoveljen huoneesta alkoi kuulua kolinaa. Ovi avautui ja oven raosta kurkisti pörröinen pikkupojan pää.
- Tänään sitä sitten mennään!! Isoveli julisti iloisena, silmät vielä unesta sikkarallaan. Minua vähän itketti.
Koulun alkuun valmistauduttiin tekemällä kesäksi annettua tehtävävihkosta. Hiukan jäi viime tippaan, sillä vasta eilen muistimme mokoman vihkosen. Yhtenä tehtävänä oli piirtää kuva kesästä. Isoveli piirsi papiljottipäisen tädin, jolla oli kurkkuja pitkin naamaa. Alle hän kirjoitti horjuvin kirjaimin "NOTIETENKIN KURKUNAAMIO.
Älkää kysykö miksi.
Tässä teille päivän piristykseksi vielä pari katkelmaa minun ja Isoveljen jutustelusta viime viikolta:

- Äiti, tärkeintä ei ole voitto.
- Olet oikeassa poikani, tärkeintä ei ole voitto
- Ei niin, vaan vastustajan täydellinen nöyryytys.

- Isoveli kulta, älä tunge päätäsi minun kainalooni kesken ruokailun, yritän syödä!
- Mitä, onko mun paksusta päästä muka jotain harmia??!?

2 kommenttia:

Afromama kirjoitti...

Isoveli on kyllä ihan päällikkö!!

Pikkulilli kirjoitti...

Ja harmi kyllä tietää sen itsekin! Shoumään is oolveis shoumään. Näin hän nykyisin kuittaa, jos hänelle antaa palautetta epäkorrektista toiminnasta...