Juopunut pingviini "ruattinlaivalla" ja muita mauttomuuksia

Kun kymmenkunta varhaiskeski-ikäistä naista lähtee vuorokaudeksi Itämeren aalloille, Kumman kaa -sarjan naiset kalpenevat. Tässä teille vähemmän intellektuelli ja hulvattoman ala-arvoinen, mutta ehdottoman siveellinen risteilyraportti.
Ilta alkaa, kun vellomme ihmismassan mukana laivaan ja löydämme (lievän) harhailun jälkeen hytteihimme. Minä ryhdyn vaihtamaan vaatteitani ja armaat isosiskoni Tena-suojiaan. Mauttomat timanttikoristeiset tekoripset kirveltävät silmiä. Hihittelemme hytissä Peukun lähtökommenteille, joiden mukaan olen kauneimmillani jos onnistun sammumaan pöytään ja timantit kiiltelevät. Yritämme kihartaa Hoon blondattua tukkaa, mutta siitä nousee karmea käry, joten lopetamme ennenkuin sprinklerit pamahtavat päälle. Ilta on alkanut, laiva irronnut satamasta.
Baarissa väki laulaa kuluneita Karaoke-biisejä ja me hoilotamme mukana: Kun katsoo maailmaa, enkelin silmin. Kädet toistemme kaulalla. Hirveää, mutta meitä ei haittaa tippaakaan. Meillä on hitsin hauskaa!
Vodkakarpalot läikkyen hiihdämme baarista tanssilattialle ja edelleen diskoon, jossa nuori mies katsoo asiakseen paljastaa täyttäneensä juuri 28 vee. Hänen lippalakissaan on valtava neliön mallinen lippa ja ylähuulessa kasvaa haivenia. Vessassa huomaamme Hoon hameen revenneen, mutta hällä väliä. Nyt se sopii paremmin kärventyneeseen hiuskuontaloon.
Suunnistamme baariin. Än ja Jii hoipertelevat korkkareillaan kuin ankat ja kehuvat jalkineidensa mukavuuden olevan Ecco-luokkaa. Yritän pidätellä naurua, sillä en pysty kävelemään jalat ristissä.
Äkkiä olemme taas tanssilattialla. Hoo ja Än ovat löytäneet jostain umpijuovuksissa olevan pingviinin ja minun sukulaispoikani. Jatkamme juhlimista heidän kanssaan ja huvitan pingviinia ja hänen kavereitaan kertomalla juttuja sukulaispoikani lapsuudesta. Tai oikestaan pingviini on jo sammunut, kun pääsen siihen tarinaan, jossa sukulaispoika nukahtaa potalle...
Aamulla kaadumme sänkyyn ja heräämme vasta seisovan pöydän lounaalle. Homejuusto ja kriikunahillo maistuvat taivaalliselta, Hoo ja Än tunkevat lasten pöytään rohmuamaan ranskiksia. Äm maistaa palan lohta ja ryntää oksentamaan.
Tällaista tämä siis on: epäintellektuellia, ei lainkaan sofistikoitunutta, hulvattoman hauskaa ja ihan hullua. Mutta moraalisesti korkealaatuista, vai mitä rakkaat ystäväni? Ja mikä parasta, taas kerran jaksoimme aamuun asti! Mannerheimiä lainatakseni: Olen taistellut monilla sotatantereilla, mutta en ole vielä koskaan tavannut vertaisianne sotureita!
Mauton lainaus, todella mauton, mutta pidetään sama linja loppuun asti. Ja ensi vuonna uudelleen!