Hittoako se sulle kuuluu?

Kun tyttäreni oli ollut luonamme pari kuukautta, huokaisin helpottuneena: näinkö vähän rasismia kohtaamme? Suurimmalle osalle ihmisistä hän on vain ihan tavallinen tyttö, yksi meistä. Kukaan ei tuntunut tuijottavan meitä kaupassa: harva kysyi mitään henkilökohtaista.
Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen olen aivan toista mieltä. Rasismi hiipii osaksi arkea niin hitaan salakavalasti, ettei sitä huomaa, ennen kuin se on kipeän todellista.
Eräänä päivänä Pikkusisko kysyi minulta, eikö hän oikeastaan saisi olla täällä. Kysymys kolmevuotiaalta iski vasten kasvoja. Tajusin, että ne viattoman vilpittömät Mistäs sinä olet tänne tullut -kysymykset olivat tehneet tehtävänsä: pikkuinen ihminen alkoi vetää johtopäätöksiään: ehkä hänen kuuluisi olla jossain ihan muualla kuin täällä, koska sitä kerran vähän väliä udellaan. Kohtasin kipeän tosiasian: tämä maailmamme on niin rasistinen, että minun on opetettava jo kolmevuotiaalle pärjäämisen taitoja. Meillä se tarkoittaa verbaalin viidakon lakeja.
Ensin opetin hänelle automaattivastauksia. Nyt uteliaat alkuperää kyselevät tädit saavat useimmiten selväsanaisen vastauksen: "Hittoako se sulle kuuluu?"
Eivät ne tädit pahaa tarkoita. Emme mekään.
Jos joku erehtyy kysymään Pikkusiskolta, puhuukos hän suomea, napakka vastaus kuuluu: "En puhu, vaan tanskaa ja hollantia! Isoveli on opettanut vielä pahemman version: "En vaan ranskaa, näin: sunperseees lemuaaa!"

Tajuan myös sen, että useimmiten hän on yksi meistä, mutta ei läheskään aina. Ihmisten silmissä hän ei ole tyttö pienestä varsinaissuomalaisesta maalaiskylästä, hän on tulosta kiintiöpakolaisten tulvasta, hän on afrikkalainen, potentiaalinen juoksijatähti, hänellä on rytmi veressä, hän ei ole oikea tyttäreni. Reilun kymmenen vuoden päästä hän on edelleen tulosta kiintiöpakolaisten tulvasta, mutta hän on myös maahanmuuttaja, sosiaalipummi, eksoottinen kaunotar, viettelevä ja sensuelli.

Kahdenkymmenen vuoden päästä hän on ehkä maatalon emäntä ja Marttojen puheenjohtaja. Tai maastohiihdon piirimestari. Käsi rehellisesti pystyyn kaikki te, jotka arvelette, että ensikohtaamisella heti ajattelette, että onpas siinä riuska emäntä. Käsi pystyyn kaikki te, jotka olette varmoja, ettette hämmästy jos hän harppoo kauppaan Nokian Kontioissa tuoksahtaen lehmänpaskalta? Ettette salaa sisimmässämme ihmettele, jos kuulette hänen kysyvän mieheltään: "Tiäräksää, onk mulkukka soittanu?"