Kesä!

Kesä on täällä! Siitä ei voi olla nauttimatta, kun katsoo erästä 7-vuotiasta, jonka eskari on juuri päättynyt ja jolla on edessään huolettomia kesäpäiviä enemmän kuin hän osaa laskea. Tai no okei, hän laskee sataan, mutta kesäpäivien määrä on hänestä loppumaton.
Hän herää sitten kun unta ei enää riitä ja ponkaisee pystyyn. Hän vilpeltää koko päivän ympäriinsä niissä pikkukalsareissa, jotka jalassa sattui heräämään.
Hän hyppii aamukasteisessa trampoliinissa tukka hulmuten. Hän käy herättämässä naapurin pojan ja he löytävät ojasta ötököitä, joita väittävät ennen tuntemattoksi lajiksi. He rakentavat onget ja onkivat ojasta, jossa tuskin on vettä.
He nostattavat ilmaan valtavia vesipatsaita hyppien käsikädessa uima-altaaseen. YY-KAA-KOO. Ja taas vesi pärskyy, seitsemännenkymmenenkolmannen kerran tänään. Heidän selkänsä ovat paahtuneet pavunruskeiksi jo ennen kuin muistan, että on olemassa tuote nimeltä aurinkovoide.
Hän haluaa lounaaksi pallogrillissa hiillostettua campingia ja syö sen aivan liian kuumana, koska on kiire polkupyöräilemään. Hän ajelee ympäriinsä kypärä vinossa ja kuvioi pihan hiekoituksen jarrutusjäljillään. Päivä on tuskin puolessa, mutta hän on ehtinyt tehdä kaiken edellä mainitun jo kolmasti. Iltapäivällä hän innostuu raahaamaan kavereineen puuvajan vintiltä alas kaikenlaista tavaraa, kuten vanhan lastenteltan ja viimekesäisen nurmikkosadettajan. He virittävän vesisuihkun paikalleen ennen kuin edes ehdin kieltää ja juoksevat sen alla kirkuen ja hyppien.
Hänen naamansa on tahmainen ketsupista ja vaniljajäätelöstä. Hänen polvensa ovat alati rupiset ja varpaita ei taatusti saa puhtaaksi ennen syyskuuta.
Hänellä on kesä. Tässä ja nyt.