Rakas Ystäväni, lukaisepa tuo edellinen postaus ennen kuin riennät tämän kimppuun, jookos?
Tämä on nimittäin tarina siitä, kuinka täällä meillä kotoutettiin jo ennen kuin tuota omituista sanaa edes tunnettiin.
Eräänä kauniina päivänä joskus muinaisella 1980-luvulla kyläämme muutti nuori mies Namibiasta. Itse en tapahtumaa juuri muista, mutta usein se muistetaan kerrata minulle, koska tyttäreni näyttää ihmisten mielissä jollain tavalla liittyvän tämän tarinan jatkumoon. Ehkä kyläläiset haluavat tällä tarinalla kertoa minulle, kuinka kosmopoliitti kyläpahasemme onkaan. Vaikka minun mielessäni tarina on todiste jostain ihan muusta.
Tämä kyseinen namibialaismies asusteli eräällä maatilalla ja paiski töitä kiitettävällä tahdilla. En muista hänen oikeaa nimeään, ja tuskin muistaa kukaan muukaan. Ensitöiksi hänelle annettiin nimittäin suomalainen nimi, siis käännös afrikkalaisesta nimestä suomalaiseksi. Nimi oli joku Leksa tai Pera -tyyppinen, koska täällä ihmisellä pitää olla ihmisen nimi.
Pera tykkäsi polkupyöräilystä ja hänellä oli kuulemma harvinaisen muhkea afrotukka. Pera komeine kuontaloineen kuului pian kylänraitin näkyihin yhtä oleellisesti kuin kauppa-auto. Kun hän tuli vastaan, jokainen oli käsi pystyssä: "No mutta Pera, mitäs mies?".
Kylän nuoret miehet tietenkin opettivat Peralle, miten viinaa oikein juodaan. Iltaisin he kokoontuivat huoltoasemalle tekemään pientä kuppia. Sieltä Pera sotki yötä myöten polkupyörällä kotiinsa ja soratiehen jäi mutkitteleva vana. Joskus se vana kertoi, että matka oli huoltikselta jatkunut ihan muualle kuin kotiin. Pera tykkäsi käydä naisissa siinä kuin muutkin.
Kerran kävi huonosti. Huoltisilta oli tavallista kosteampi, eikä Peraa näkynyt kotonaan. Maatilan isäntäväki huolestui ja lähti etsimään nuorta miestä. "Kaveri oli sammunut siihen teidän talon kohdalle metikköön. Ei meinattu löytää sitä yöllä, kun se oli niin tumma", emäntä kertoi.
Kuten huomaat, tässä tarinassa ei ole mitään ihmeellistä. Se on tarina nuoresta miehestä, joka muuttaa meidän kyläämme, tekee töitä, juhlii muiden nuorten miesten kanssa, rakastuukin. Ja juuri siksi se tarina on minusta niin ihmeellinen. Tämä mies jostain Ambomaalta tuli yhdeksi meistä, ja tämä tarina voisi kertoa kenestä tahansa.
Loppu ei kuitenkaan ole ihan onnellinen. Myöhemmin Pera matkasi takaisin synnynmaahansa ja kohtasi tiettävästi loppunsa Namibian itsenäistymisen aikoihin hämärissä olosuhteissa. Silti pidän tarinasta. Se saa minut pohtimaan, miten Peran olisi käynyt, jos hän olisi muuttanut kaupunkiin. Olisiko jokainen vastaantulija ollut käsi pystyssä. "No mutta Pera, mitäs mies?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti