Kuka minä olen?

Nyt, kun meidän perheessä yksi jos toinenkin on uuden elämänvaiheen edessä, olen törmännyt ihan kummalliseen ongelmaan. Meillä ei ole kenelläkään kunnollista titteliä, jolla määritellä kukin perheejäsen itsensä kokoiseen lokeroon. Tai Peukku on tietenkin edelleen turvallisesti Peukku Perusinsinööri, ja se hiukan helpottaa tätä lokeroinnin ongelmaa:)
Mutta entä minä? Ennen olin kotiäiti, turvallisesti hoitovapaalla, ja minua odotti mukava eläkevirka. Sellainen tyyppi on helppo määritellä tässä universaalisessa perheroolituksessa. Nyt tuo virka odottelee jotakuta toista, ja minä olen jäänyt kellumaan jonnekin määrittelyjen ulkopuolelle. Itseäni se ei haittaa yhtään, olen aina pitänyt kellumisesta.
Kanssasisaria asia sen sijaan häiritsee luvattoman paljon, koska minä olen nyt milloin mitäkin. Tänään olen ihan vaan kotiäiti, syyskuussa ihan todellinen uraäiti: paiskin hommia kellon ympäri. Päivällä opetan, illalla hoidan yritystäni. Lokakuussa palaan taas vanhaan vaikeasti hahmotettavaan kuvioon: päivät suurinpiirtein kotona, neljä tuntia viikossa opetusta, iltaisin silloin tällöin yritysjuttuja. Itse lasken itseni kotiäidiksi, joku toinen opettajatädiksi, kolmas yrittäjäksi. Kesät ja joulut ihan vaan laiskottelen!
Tämä sekava järjestely aiheuttaa silmien muljautuksia ja pään pyörityksiä. "Mä luulin, että sä oot ihan vaan kotona, mutta ethän sä ookaan". Tai näin: "Ai sä oot niiiiin vähän töissä, mä luulin, että sä oot nyt opettajana".
Niinpä, maailmassa on monta kummallista asiaa. Kuten suutareita, jotka eivät pysy lestissään.