Afromaman antaman ytimekkään palautteen ansiosta päätin kertoa Isoveljestä ja hänen koulutaipaleensa alusta hieman enemmänkin. Sillä päällikkö hän on, aivan eittämättä.
Saattelin esikoiseni yhdeksän (?) vuoden peruskoulutaipaleelle pitämällä perusteellisen luennon Suomen kansakoululaitoksen historiasta. Sen lisäksi annoin yhden neuvon: Älä riisuudu koulussa.
"Mitä? Mitä mä sitten teen, jos mun tulee ihan hitsin kuuma??!!" Kerroin, että ikävä kyllä matikantehtäviä ei todellakaan voi ratkoa pelkissä alkkareissa. Tämä aiheutti tyrmistynyttä kummeksumista.
Myös Isoveli evästi äitiään. Me emme siis todellakaan marssi käsi kädessä ekana päivänä koulun portista sisään. Minun on turha kuvitella jääväni vilkuttelemaan ja kyynelehtimään aidan taakse; sen sijaan saan luvan häipyä ja äkkiä.
Kurvasin koulun pihalle mustat lasit päässä, mukulat takapenkillä. Isoveli hyppäsi ulos autosta heti kun vauhti hiljeni alle kuudenkympin ja ryntäsi reppuaan päänsä päällä heiluttaen pihalle. Näin toisten äitien taluttavat pieni prinssejä ja prinsessojaan moitteemmissa kouluasuissaan, satamakontin kokoiset reput siististi selässä. Lapset ujon asiallisina.
Käänsin hetkeksi selkäni ja kas, pihalta kuului kummaa meteliä. Isoveli oli kiivennyt viereisen rakennustyömaan multakasalle yhdessä tokaluokkalaisen pojan kanssa. He painivat yltä päältä ravassa ja kuristivat toisiaan.
Karjaisin pojat alas kukkoilemasta tunkiolla. Isoveli totteli, onhan hän saanut perusluterilaisen kunnon kasvatuksen:)
Ennen sitä hän kuitenkin seisahtui kasan korkeimmalle kohdalle, otti sotilaallisen ryhdin ja nosti kätensä kohti taivasta. "Shoumään is oolveis shoumään", multainen poika kajautti niin, että koulun seinät raikuivat.
Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että Isoveli on tullut kouluun.
5 kommenttia:
:DD IHANA isoveli! Loistava tyyppi kyllä!
Niin on! Tiedättekö tunteen, kun samaan aikaan on sekä ylpeä lapsestaan, mutta silti pelkää, että taas saa hävetä silmät päästään? Kun lapsi on ihana, mutta ei mahdu oikein mihinkään muottiin?
Tiedän, todellakin :D
Itse on siitä pienestä kapinallisesta tosi ylpeä ja ajattelee, että se pärjää elämässään hyvin tuolla asenteella, mutta tulee kyllä välillä liikaa(kin?) murehtineeksi niitä, jotka ei ehkä näe sen kaiken persoonallisen hehkun positiivista tehoa :)
Mahtava! Meidänkään neiti ei aina ihan pysy normimuotissa ja siksi pohtimista tulevassa koulun alussa on ihan riittämin. Mutta toisaalta, tuollaisella luonteella ei voi olla pärjäämättä - jos ei aina hetkessä, niin pitkässä juoksussa kuitenkin. :)
Ihana blogi!
Lähetä kommentti