Istun yksin ja luen viisitoistasivuista raporttia lapseni menneisyydestä. Viisitoista sivua täynnä oman alansa huippulääkäreiden lausuntoja. Laboratoriotestejä, kokeita, mittauksia, lääkärilatinaa. National Health Laboratory Service Johannesburg on lyönyt kymmeniä leimoja kymmeniin papereihin tyttäreni vuoksi.
Itkua, pelkoa, epätoivoa. Mutta kuitenkin joku, joka piti kädestä kiinni.
Yritän kuvitella sitä tuskaa, jota hänen biologinen äitinsä tunsi. Se onkin ainoa osa tässä tarinassa, jonka pystyn käsittämään.
Tässä täytyy olla jokin sekaannus.
Ei tuo pieni kipeä rääpäle näissä papereissa voi olla tuo sama tyllerö, joka nyt tuhisee tuolla sängyssään. Tuo, joka hyppii, nauraa ja tanssii kaiket päivät. Tuo, joka on viimeisen vuoden aikana kasvanut kymmenen kokonaista senttiä. Tuo, joka on lahjakkaampi kuin yksikään tuntemani kolmevuotias. Hänkö on tämä vauva, joka taisteli kerran hengestään?
Tässä täytyy olla jokin sekaannus.
Jos tämä on totta, hän on Ihme.
7 kommenttia:
jos haluat niin kerropa vähän lisää tytön menneisyydestä, jäi mietityttämään mitä hänelle on tapahtunut.
Ja täällä toinen! Joka muuten ei tuhise sängyssään, vaan kuorsaa niin maan perusteellisesti... Mutta päivisin sitä hypitään, hassutellaan ja kikatellaan. Ihme.
Tiia: jossain aikaisemmassa postauksessa kerron erään tytön tarinan...
Hän on ihme. ;0) Ei epäilystäkään.
Toden totta, arjen ihana ihmeenne !
Komppaan edellisiä, aito ja oikea ihmetyttö on teidän ihanainen!
Ihmeellisiä asioita on tosiaan lastemme historioissa ja siinä, miten tarinamme perheeksi yhtyvät. Vetää hiljaiseksi ja tipan linssiin välillä kesken sen arjen häsellyksenkin.
Ihmehän hän on, viisas ja suloinen, urhea Ihme.
Lähetä kommentti