Pikkusisko leikkii muoviponeillaan. Käynnistän imurin ja hän menee pois tolaltaan. Hän huutaa kovemmin kuin Miele ja sanoo loukanneensa polvensa. Sammutan imurin ja polvi onkin äkkiä terve.
Hän rääkkää Isoveljeä ja suutun hänelle. Hän ei kestä suuttumista vaan vaipuu ensin psykoosin kaltaiseen tilaan ja ryhtyy sen jälkeen parkumaan lohduttomasti. Otan hänet syliin ja lohdutan. Itku loppuu kuin veitsellä leikaten.
Hän kiusaa koiraa ja näyttää maailman söpöimmältä, kun tulen tiukkaamaan, kuka on liimannut piskin täyteen Hello Kitty -tarroja.
Hän varastaa Isoveljen Lego-palikat ja sanoo niiden olleen hänen leikissään. Isoveli hermostuu ja repii palikat hänen käsistään. Sitten hän raahustaa luokseni ja sanoo sydäntäsärkevällä äänellä, ettei ole koskaan ikinä koskaan ikinä saanut leikkiä Legoilla.
Hän on hurmaava ja suloinen leikatessaan pieneksi silpuksi Isoveljen piirustukset.
Hän venyttää silmänsä teelautasen kokoisiksi ja katsoo minua vienosti yläviistoon, kun tule utelemaan, kuka on liimannut purukumin tietokoneeni näppäimistöön. "Toi liimasi, mää näin", hän sanoo sievällä äänellä ja osoittaa veljeään, joka on viimeisen tunnin lojunut sängyllään lukemassa Aku Ankkaa.
Neuvolan 3-vuotisvisiitillä vuodatan tämän kaiken neuvolan tädin niskaan. Hän kuuntelee hiljaa nyökytellen ja antaa murskaavan vastauksen:
"Diagnoosi: tyttö. Ennuste: parantumaton."
2 kommenttia:
Tällasta on ehdottomasti liikkeellä :)
Ihanan huumorintajuinen neuvolatäti !!
Lähetä kommentti