Sopuisan, helpon ja aina niin sävyisän poikalapsen äitinä en oikein osannut aavistaa, mitä on tulla äidiksi valmiille, voimakastahtoiselle pikkunaiselle. Ja mitä tarkoittaa, että lapsia on kaksi. Tässä muutama ote tältä päivältä:
Aamulla isompi on kömpinyt sängystään television maagisen vaikutuspiirin ääreen. Kun pikkuinen herää ja huomaa tämän, hän suuttuu silmittömästi: Isoveli on saanut katsoa lastenohjelmia kauemmin kuin hän, mikä on maailman "episintä". Tragediasta toinnuttuaan hän asettautuu töllöttimen eteen ja he katsovat sävyisästi lastenohjelmia. Tasan 37 sekuntia. Sitten alkaa taistelu peitosta, sohvapaikasta, kaukosäätimestä ja postin tuomista lelukirjoista. Isoveli piirtää heidän välilleen kuvitteellisen viivan, jolla ilma jaetaan molempien ilmatiloiksi. Toisen ilmaan ei saa koskea. Ilmatilaloukkaukset aiheuttavat selkkauksia, joiden rinnalla kylmä sota haalenee.
Iltapäivä menee mukavasti, kunnes on aika syödä suklaakakun tähteet. Pikkusisko on saanut melkoisen palan jo päivällä, joten jaan lopun palan kahtia siten, että Isoveli saa isomman palan. Isken hänelle silmää ja pyydän häntä hipsimään saliin kakkunsa kanssa, jotta Pikkusisko ei huomaa kauheaa vääryyttä. Tietenkin hän huomaa ja litistää kostoksi Isoveljen kakunpalan surkean littanaksi.
Jotenkin ihme tapahtuu ja tilanne rauhoittuu yllättävän äkkiä. Kunnes Isoveli tulee kertomaan, ettei enää jaksa taistella: Pikkusisko on toistuvasti työntänyt hänet alas tuolilta, jonka hän valitsi ekana. Menen selvittämään tilannetta, minkä seurauksena Pikkusisko ryhtyy esittelemään kitarisojaan hirveän metelin saattelemana. Isoveli kieltää häntä parkumasta, koska ei kuule Nalle Puh -videoita. Pikkusisko parkuu vielä kovempaa. Kannan hänet toiseen päähän taloa ja yritän pitää sylissä. Hän suuttuu siitä ja parkuu entistä kovemmin. Puhelin soi ja Isoveli vastaa. Pikkusisko saa hepulin: hän ei ehtinyt vastaamaan, koska ei kiukultaan kuullut puhelimen soivan.
En jaksa enää kiukuttelua ja yritän saada kolmivuotiaamme huomion muualle. Päätän lukea hänelle kirjaa. Hän keskittyy hetken, nousee sitten sylistäni ja marssii Isoveljen luokse: "Hähää, äitipä lukee mulle kirjaa eikä sulle, lällällää." Isoveli kuittaa lällättelyn sanomalla, että osaa itsekin lukea. Pikkusisko tulee luokseni parkuen pää takakenossa, suu ammollaan: "Mää en oo ikinä osannu lukea!!! Pyäääh!"
5 kommenttia:
teillä sitä riittää tohinaa ja vilskettä! Pitkää pinnaa ja hyviä nauruhermoja arkeen! :D
Voi jestas, taisit vilauttaa kristallipalloa mulle..! Juuri eilen todettiin, että poissa on se meidän pikkuneiti, joka on afrikkalaisen kärsivällisesti istunut, odottanut, katsellut sivusta ja myhäillyt. Tilalla on Touhutäti, jonka oma chilipippurinen tahto pyrkii pintaan. Se on tietysti hienoa!!! Mutta kun Isovelikään ei ole vielä niin iso, että osaisi aina ylikatsoa temmppusia...Kiitos aamun nauruista :D
Ei voi muuta kuin nauraa. :D Meilläkin kolmevuotias oli vielä vähän aikaa sitten juuri tuollainen, nyt on taas suvantovaihe menossa. Teillä onneksi isoveli on järkevämpi, mutta meillä ei neiti 6v vielä jaksa aina ymmärtää pikkuveljen toilailuja ja sitten on sota käynnissä. Jokin aika sitten jaoin lapset eri huoneisiin ja joskus on helpotus vaan käskeä omiin huoneisiin. Mutta sitten on "tyhmä äiti, joka ei anna meidän leikkiä yhdessä". Joopa joo. :D
Hahaaaa! Niin elävä kuvaus! Tuo sohvakohtaus, missä ilmakin on jaettu puoliksi on meillä tuttua myös, auta armias, jos toisen jalka tulee omalle puolelle ja koko ajan ärsytetään toista ja ärsyynnytään joka asiasta :) Meillä tosin taistelua käy kaksi Pipsa Pippuria, huuto on välillä sitä luokkaa, että edes äitin myöskin melkoinen leijonakarjunta ei meinaa kantaa yli tuon :D Ja enkelten kielellä kuiskien ei mene mikään perille, kovakorvaiset kakarat meidän talossa :D
Ihanaa, että on vertaistukea! Ja odotahan vaan Savu, teidän lapset ovat kohta ihan samanlaisia, mikä toisaalta kertoo siitä, että hehän ovat vain ihan tavallinen sisko ja sen veli:)
Lähetä kommentti