Kiitoksia vain kaikille papereidenkeruussa mukana eläville. Tämä on juuri sellaista kuin voitte kuvitellakin: juuri kun kuvittelet saavasi kaiken kuntoon, jokin on vielä huonosti. Ja vaikka ohjeet ovat selkeät, niistä saa kehitettyä sen seitsemäntoista kysymystä.
Pian paperit kuitenkin lähtevät matkaan ja normaali arki palaa jälleen uomiinsa, huh helpotusta.
Vaikka edessä on varmasti vielä pitkä odotus, mieli alkaa nyt tosissaan valmistautua uuden lapsen tuloon. Pienet käytännön asiat alkavat hahmottua: mihin hänen sänkynsä laitetaan, miten me mahdumme minun pieneen autooni, pitäisikö yhdeksän vuotta vanhat muistorikkaat vaunut sittenkin päivittää, minkä kokoisia vaatteita meillä on? Minkä kokoinen hän on?
Mieli karkaa Etelä-Afrikkaan, jalkapallon MM-kisoihin valmistautuvaan maahan. Onkohan hän jo siellä? Pitääkö joku häntä sylissä?
Kertaan edellisen odotuksen vaiheita. Nyt kaiken ymmärtää syvemmin, koska kaiken on kokenut jo kerran. Huomaan, että kun odotuksemme täällä Suomessa oli vaikeimmillaan, pieni tyttösemme makasi Etelä-Afrikassa sairaalassa. Hänellä oli sittenkin vaikempaa odottaa meitä kuin meidän häntä. Nyt osaan suhtautua eri tavalla. Vaikka olisi kuinka vaikeaa, joku kerta hän tulee.
Yllättäen huomaan itsessäni myös tunteita, joita en osannut vielä odottaa. Olen malttamaton, odotan jo, ihan täysillä joka hetki! Alan jo säpsähdellä puhelimen soidessa. Apua, tästä tulee vaikea odotus. Kahden vuoden kuluttua olen hermoraunio:)
2 kommenttia:
Tuttua, tuttua :)
No ei tuu hermoraunioo susta- mää oo olkapään niiku sääki olit miltei koko neli vuotta meirä orotukse aikana!
Mut ihanaa et te ootatte, meki ootetaa- teijä kans <3
Lähetä kommentti