torstai 4. maaliskuuta 2010

Hulabaloo!

Tiistaina se tapahtui: me saimme adoptioluvan! En meinannut uskoa sitä todeksi, koska odotimme lisäselvitystä ja vielä lisäselvityksen lisäselvitystä. Soitin Peukulle ja huusin ja melkein itkin puhelimeen.
Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten ostostelkkarissa on tapana sanoa. Tunti luvan saamisen jälkeen sain tietää, että voimme heti ryhtyä keräämään asiakirjojamme lähetettäväksi Etelä-Afrikkaan. Wow! Mykistyin! Mutta vain hetkeksi. Seuraavassa sekunnissa soitin taas Peukulle ja sopersin ihmeen tapahtuneen. Peukku varmaan ajatteli minun vetäneen jotain naista vahvempaa iltapäivän ratoksi.
Siitä alkoi hulabaloo, jonka rinnalla zumbavillityskin kalpenee. Tähän päivään mennessä olen tilannut maistraatista virkatodistuksen (ykkösluokan postissa, kiitos!) ja erillisen avioliittotodistuksen. olen tilannut rikosrekisteriotteen, käynyt veri- ja virtsakokeessa ja varannut lääkäriajan, kopioinut passit ja otattanut itsestäni uudet passikuvat. Olen soittanut ystäville ja pyytänyt suosituskirjeitä, osa on jo visusti muovitaskussa odottamassa. Olen rustannut hahmotelmaa yrittäjän tulolomakkeesta ja patistanut Peukkua pyytämään oman todistuksensa työnantajalta. No okei, myönnän: on Peukku tehnyt osan noista aikaisemminkin mainituista.
Olen napannut aika kasan valokuvia ja melkein saanut jo valmiiksi meidän perheestä kertovan kuvakansion. Seuraavaksi syöksymme erilaisten kirjeiden kimppuun.
Älytöntä, koska meillä ei ole mikään kiire. Silti käyn välillä ylikierroksilla. Peukku vielä kehtaa virnistellä minulle: tiistaina se soitti kotimatkalla ja kysyi, käykö hän kaupassa vai ollaanko me jo varattu lentoliput Etelä-Afrikkaan.
Onpa ilkea ihminen:)

14 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Ihanaa! <3

Heini kirjoitti...

Onpas hauskaa! Symbolista, että saitte luvat heti tuon viimeisen rapsan lähettämisen jälkeen. Onnittelut!

Unknown kirjoitti...

Onpa teillä tapahtunut paljon pienessä ajassa!
Toivottavasti saatte ne lentoliputkin pian varata :)

Cherika kirjoitti...

Mahtavaa! Onnea! Mekin olemme ihan onnessamme, vaikka saimme vain profiilitekoluvan. Saimme sen kuitenkin aiemmin kuin uskoimmekaan. Kaikki on niin suhteellista, saimmhan luvan lautakunnalta jo syyskuun lopussa.. :)

Savu kirjoitti...

PUIJEE!!! Eli ihanaa, upeaa, hienoa. Mahtavaa, kohta pikkuisen odotus alkaa. Iik kuinka ihanaaaaa!

Pikkulilli kirjoitti...

No tosiaan, nyt on tapahtunut rytinällä:) Ja olen oikeasti niiiin onnellinen Cherika, että olemme pian yhdessä odottamassa.
Jännittää ihan kamalasti...

Anonyymi kirjoitti...

IIIII-HAAAA-NAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!
Mä olen jo lakannut odottamasta,jospa se auttais;)

Graintad kirjoitti...

ONNEA!!!Ihana uutinen!!!

Ylva kirjoitti...

Onnea! :D

Team Harjavalta kirjoitti...

JEEEEEEEEEEEE- Ihanaa LEIJONAt ihanaa :)

- ei mulla muuta <3

Tuazophia kirjoitti...

Onneksi olkoon! :)

Pikkulilli kirjoitti...

Kiitos kaikille onnittelijoille ja mukana eläjille. Tällä viikolla paperit todennäköisesti ovat kasassaja matkaavat eteenpäin. Sitten alkaa jännittävä odotus:)

Salanimi kirjoitti...

Ihanaa, ihan parasta kiirettä tuollainen - kohta, kohta jo ne lentoliputkin saa varata, sano mun sanoneen :)

Pikkulilli kirjoitti...

Älä Salanimi vitsailekaan tuommoisia: alan ihan jänittää!