keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Pikkusiskolle

Siitä on vain reilut kolme vuotta aikaa, kun eteläafrikkalaisessa lastenkodissa sain sinut syliini. Itkit ja huusit kauhuissasi, ojensit molemmat kätesi hoitajaa kohti. Isääsi pelkäsit niin, ettet suostunut olemaan samassa huoneessa. Takerruit epätoivossasi minuun, ja luulenpa, että taisit koko ensimmäisen yhteisen vuotemme olla sylissäni. Kädet kaulallani, jalat tiukasti vyötäröni ympärillä. Roikuit siinä, kun tein jauhelihakastiketta, kävin suihkussa, pesin pyykkiä. Luulin tukehtuvani, kun hengitit kaiken ilman ympäriltäni.
Hiljalleen osamme vaihtuivat.
Nyt on päiviä, jolloin tuskin näen sinua. Yhtäkkiä syöksyt pihalla nurkan takaa, pelkät alushousut jalassa, osoitat minua kuivuneella oksalla ja huudat: "Pam! Sää kualit!" Sitten juokset nauraen karkuun ja minä huhuilen perääsi, että aamupala on vielä syömättä.
Sinulla on maailman kaunein hymy. Sen takaa sanat sinkoilevat terävinä ja tarkkoina. Tuollaista verbaalista lahjakkuutta en tajunnut olevan olemassakaan.
Olet niin iso tyttö jo, minun pieni prinsessani. "Kato äiti, mun hampaat heiluu, kohta ne lähtee!" Ei, ei kai vielä?
Joskus havahdun, kun en kuulekaan mistään tauotonta puhettasi. Etsin, en löydä, hätäännyn. Sitten sinä juokset nauraen jostain kaukaa ja ihmettelet, miksi olen niin vihainen. "Mutta äiti, mä kävin vaan katsomassa, onko S kotona, ja sitten me jäätiin leikkimään. En mä ollut kauan poissa. S tulee meille, kun se on syönyt!"
Et ymmärrä, mikset muka saisi mennä, koska osaat kuulemma varoa autoja ja osaat koputtaa jo niin kovaa, että sinulle avataan.
Kun isot jätkät touhuavat, sinä olet mukana, kuinkas muutenkaan. Et osaa ajaa pyörällä, ja siksi olet oppinut juoksemaan järjettömän kovaa. Sinua ei isojen poikien tarvitse mukana retuttaa, pysyt vauhdissa ilmankin. Tosin taisteluleikeissä kukaan ei halua miekkailla kanssasi, koska lyöt puumiekallasi niin pirun kovaa.
Minä en enää pysy perässäsi. Yritän takertua sinuun. Älä kasva niin nopeaan, ole vielä siinä.
Koska tässä kävi näin, koska osamme vaihtuivat?

3 kommenttia:

Salanimi kirjoitti...

Oijjoi, ihana teksti! Ja Ihana Pikkusisko, melkeen näen hänet touhuamassa siellä, vauhtia varpaissaan!

Ellu kirjoitti...

Löysin blogisi monen mutkana kautta ja luin sen tänään työnantajan iloksi töiden ohessa. Noh, töiden teko jäi melko vähäiselle. Kirjoituksiasi on miellyttävä lukea ja välillä silmät täyttyivät kyynelistä ja välillä nauroin ääneen. Jälkimmäinen varsinkin herätti paikoitellen kummastusta työkavereissa ;)

Mukavaa kesää teidän koko perheelle!

T: Euran tyttö

Mayo kirjoitti...

Niin ne osat vaihtuvat - onneksi. Vielä teillä on kuitenkin aikaa vuosia ja vuosia, oikeastaan loppuelämä : )