Postissa tipahti tänään tuikitärkeä kirje. Siinä pyydettiin meitä täyttämään lomake, jonka otsikkona komeilee "Hakemus luvan saamiseksi ulkomailla olevan alle 18-vuotiaan lapsen lapseksiottamiseen". Jo on lomaketta nimellä paiskattu, huh!
Lomake pitää palauttaa, ja kun se on palautettu, se pääsee paistattelemaan seuraavaan jonoon.
Kun näin palvelunantajan logolla varustetun kirjeen postilaatikossa, alkoi tapahtua. Tasan 2,8 sekuntia kirjeen saapumisen jälkeen se oli avattu. 30 sekuntia ja kaikki kirjeen tiedot oli luettu lävitse.
Siihen jäivät tiskit, pyykit, koiran ulkoilutus. Sitä paitsi satoi, joten koira saikin jäädä sohvan alle murjottamaan. Hyvä, ettei jäänyt Pikkusiskokin seurakunnan päiväkerhoon. Hänet maltoin sentään suhata hakemaan.
10 minuuttia, ja ulkovaattet oli kuorittu koko porukalta. Siihen 12,8 sekuntia päälle ja olin jo maksanut adoptiopalvelumaksu ykkösen, tulostanut kuitin ja kätkenyt kirjekuoreen. Vielä minuutti päälle ja olin tilannut maistraatista virkatodistukset. Pyysin, ei vaan käskin, lähettämään ne heti.
Tässä vuosien prosessissa on aivan sama, täytänkö lomakkeen tänään vai huomenna, tilaanko todistukset tällä vai ensi viikolla. Vaan kun kysymys on omasta lapsesta ja hänen kotiin saamisesta, yhtään sekuntia ei viitsi tuhlata.
Hölmöä, tiedän. Mutta inhimillistä.
5 kommenttia:
Just! Näinhän se menee. Pinna saa olla odottajalla on monissa itsestä riippumattomissa vaiheissa pitkä, mutta mitenkäääääään ei voi jättää noita mainitsemiasi asioita yön tai edes sen sekunnin yli roikkumaan! Ihanaa, onnea askeleista..!
Niin ja noi on niitä kohtia, joissa prosessin nopeuteen voi edes tuntea vaikuttavansa jotenkin! Olen just samaan tapaan aina säätänyt, että kaikki MAHDOLLISIMMAN äkkiä :), mitä on itse pystynyt tekemään ja hommaamaan, kun tietää, että muuhun ei voi itse vaikuttaa.
Et sentään rynnännyt hakemaan todistuksia maistraatista... :)
Olen samaa mieltä salanimen kanssa siitä, että kun vaikutusmahdollisuuksia on vähän, pitää ne kaikki käyttää hyväkseen. Niin tuntee toimineensa mahdollisimman hyvin.
löysin tänne jonkun pitkän polkuilun jälkeen; osaatpa kirjoittaa iloisesti ja hauskasti! Monia ajatuksia ja tuntemuksia tunnistan omasta elämästänikin, ja tyttärestäsi tulee hyvin elävästi mieleen oma kotitekoiseni, muutama vuosi sitten. (ikä tekee ihmeitä, se jatkuva höpötys muuttuu - onneksi - satunnaisia taukoja sisältäväksi höpötykseksi!)
-kinttupolut-
Lähetä kommentti