Hulabaloo!

Tiistaina se tapahtui: me saimme adoptioluvan! En meinannut uskoa sitä todeksi, koska odotimme lisäselvitystä ja vielä lisäselvityksen lisäselvitystä. Soitin Peukulle ja huusin ja melkein itkin puhelimeen.
Mutta ei siinä vielä kaikki, kuten ostostelkkarissa on tapana sanoa. Tunti luvan saamisen jälkeen sain tietää, että voimme heti ryhtyä keräämään asiakirjojamme lähetettäväksi Etelä-Afrikkaan. Wow! Mykistyin! Mutta vain hetkeksi. Seuraavassa sekunnissa soitin taas Peukulle ja sopersin ihmeen tapahtuneen. Peukku varmaan ajatteli minun vetäneen jotain naista vahvempaa iltapäivän ratoksi.
Siitä alkoi hulabaloo, jonka rinnalla zumbavillityskin kalpenee. Tähän päivään mennessä olen tilannut maistraatista virkatodistuksen (ykkösluokan postissa, kiitos!) ja erillisen avioliittotodistuksen. olen tilannut rikosrekisteriotteen, käynyt veri- ja virtsakokeessa ja varannut lääkäriajan, kopioinut passit ja otattanut itsestäni uudet passikuvat. Olen soittanut ystäville ja pyytänyt suosituskirjeitä, osa on jo visusti muovitaskussa odottamassa. Olen rustannut hahmotelmaa yrittäjän tulolomakkeesta ja patistanut Peukkua pyytämään oman todistuksensa työnantajalta. No okei, myönnän: on Peukku tehnyt osan noista aikaisemminkin mainituista.
Olen napannut aika kasan valokuvia ja melkein saanut jo valmiiksi meidän perheestä kertovan kuvakansion. Seuraavaksi syöksymme erilaisten kirjeiden kimppuun.
Älytöntä, koska meillä ei ole mikään kiire. Silti käyn välillä ylikierroksilla. Peukku vielä kehtaa virnistellä minulle: tiistaina se soitti kotimatkalla ja kysyi, käykö hän kaupassa vai ollaanko me jo varattu lentoliput Etelä-Afrikkaan.
Onpa ilkea ihminen:)