"Kun mää kasvan isoksi, mää hankin kaksi lasta. Kaksi vauvaa. Haen ne Etelä-Afrikasta. Niitten nimet on Maria ja Elisa. Tai jos niillä on jo nimet, ne saa pitää ne.
Mää olen niitten lasten äiti ja sää äiti oletkin niitten mamma. Mää tuon ne sulle yökylään aina joskus ja sitten sää saat leipoa niille jotain hyvää, vaikka pullaa ja kakkua.
Ai niin, pitäähän niillä lapsilla olla iskäkin. Sellainen siis pitää hankkia. Kukahan ois hyvä?...Jaa, ehtii sitä sitten miettiä.
Meillä on iso keltsu talo (keltainen, toim.huom.). Siinä on kaksi kerrosta, mutta se yläkerta valmistuu ajoissa. Työmiehet tekee sen. Niillä lapsilla on siellä omat huoneet.
Jaa, siinä se sit taisi ollakin. Se mun suunnitelma."
Jotenkin tulin tästä Pikkusiskon pohdinnasta ihan kamalan hyvälle tuulelle. Ei siksi, että se on harvinaisen kypsää pohdintaa hiukan alle 4-vuotiaalta, vaan enemmänkin siksi, että hän haluaa ihan tavallisen elämän, ihan tavallisia asioita. Se tarkoittaa ainakin sitä, että hänestä tämä meidän tavallinen elämä on parasta mitä voisi kuvitella. Siis jos tuo yläkerta olisi valmis:)
2 kommenttia:
Lasten tarinat ovat aitoudessaan koskettavia -kiitos kun jaoit tyttäresi maailmaa kanssamme!
Hihihiii, otahan opiksesi pikkusiskon tarinoinnista ja palkkaat ne työmiehet - säästät Peukkuakin siinä samalla :)
Ja ei teidän elämässä mitään vikaa olekaan- elämänmakuista elämää, se on parasta !!
Lähetä kommentti