tiistai 26. toukokuuta 2009

Kokoomuslainen koira ja muita politiikan kummallisuuksia

Viime eduskuntavaalien aikaan huomasin, että koirani on poliittinen eläin. Ja vielä vannoutunut kokoomuslainen. Valotolpissa nököttävät Kanervan Ilkan naamavärkit saivat koiran ihastuksiinsa ja hän käväisi heti merkkaamassa tolpat itselleen. Sen sijaan Kauniston Timon, keskustalaisen ehdokkaan ja sittemmin kansanedustajan, kasvokuvat saivat koiraparan pois tolaltaan. Timon leveä hymy irrotti syvän kurkkumurinan ja sai piskin painautumaan jalkoihini. Mielellään hän kiersi Timon niin kaukaa kuin naru salli.
Koiraihmisille vinkiksi, että Timon pahvipäätä voisi käyttää vaikka luonnetesteissä.
Vaalivimmassa yritimme ystäväni kanssa bongata pahvi-Saulit, jotta olisimme päässeet kunnolla testailemaan koirani kokoomuslaisuutta. Käytin jopa kaikki toimittajana luomani verkostot hyväksi, mutta Sauli ei lähtenyt mukaan. Luonnetestien lisäksi pahvi-Saulia olisi voinut hyödyntää puutarhassa linnunpelättimenä. Tai ottaa mukaan laivaristeilylle vara-tanssittajaksi, jos käy huono flaksi.
Nykyisten eurovaalien aikaan koirani poliittinen kanta näyttäisi pysyneen ennallaan. Eli ainakaan loikkariksi koiraa ei voi luonnehtia.
Perheeseemme näyttää mahtuvan myös toisenlaista poliittista väriä tunnustava jäsen, nimittäin Pikkusisko on myös yhteiskunnallisesti valveutunut. Voimakastahtoisena xhosa-naisena, Nelson Mandelan heimotoverina, hän otti Suomen Keskustan heti omakseen. Postissa tupsahtanut Pekka Myllymäen vaalipostikortti on Pikkusiskon suurin aarre. Hän kanniskele kuvaa ympäriinsä ja esittelee sitä kaikille. Kuvassa on kuulemma Pekka, jonka sukunimi on Pikkusiskon suussa vääntäynyt sopivasti P-alkuiseksi.
Kauppareissullekin tyttö lupasi ottaa Pekka-korttinsa mukaan, jotta voi aina tilaisuuden tullen vilautella sitä tädeille. Että vinkiksi vaan sinne Mietoisten nurkille: kannattaisi käyttää täällä muhiva poliittinen potentiaali hyväksi ja palkata Pikkusisko vaikkapa vaalipäälliköksi.

3 kommenttia:

Salanimi kirjoitti...

Pyllymäen Pekan kannattaisi nyt kyllä ottaa tästä hyvä vaalipäälikkö hommiin :)

Pikkulilli kirjoitti...

Juu, täytyykin laittaa viestiä Pekalle...

Afromama kirjoitti...

Melkein tipuin sohvalta :)