sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Meidän piti muuttaa maailmaa

Eräänä perjantai-iltana puolensataa kolmekymppistä kokoontuu samalle vanhalle työnväentalolle, jossa he viitisentoista vuotta sitten ahmivat elämää - ja toisiaan. He kuuntelevat sitä samaa Hausmyllyä, juovat sitä samaa Salmaria ja nauravat niille samoille vanhoille jutuille, nyt vain puolet vanhempina kuin silloin ennen.

Tätä juttua valmisteltiin puoli vuotta, etsittiin vanhoja ysäriteinejä esiin muuttuneiden sukunimien takaa. Hiukan huimasi: mitä tästä tulee?
Me järjestäjät varustauduimme iltaan huolella, tilasimme pitopalvelua ja viihdepalvelua. Budjetti paikkui yli, ja keksimme paikata alijäämää hankkimalla Virosta halpaa Salmiakkikossua ja myymällä sitä kolme euroa snapsi. Tosin sanouduin hankkeesta irti: epäilin, että merkintä rikosrekisterissä laittomasta alkoholin myynnistä ei anna hyvää kuvaa minusta adoptiolautakunnan silmissä.
Viimein kaikki on valmista. Loppusilaukseksi, juuri ennen ensimmäisten ex-teinien saapumista, paiskasin kaikki työväentalon leipäveitset piiloon mikroon. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja sitten mentiin!

Muutaman juovuttavan Aikuinen nainen mä oooon-tulkinnan ja imelän lonkeron jälkeen olen valmis kohtaamaan kaikki teinivuosien möhläilyt. Tai tekemään uusia.
Kaksi tuntia alkupuheen jälkeen ensimmäisen onnellinen sammuu, muut vasta sammaltavat. Pojat hyppivät Volgan tahdissa, J:ltä menee jalat alta. Hänen kiskaistaan kuitenkin pystyyn ennen kuin persaus viistää maata. Volga Volga, rakkaus tai kuolema...
Kolme tuntia alkupuheen jälkeen kaikki ovat aivan naamat. Paitsi minä. Se ei kuitenkaan johdu omaksumastani sivistyneen keskieurooppalaisesta juomakulttuurista, vaan siitä, että vauhtini on liian kova. Hukkaan jokaisen avaamani lonkeron satojen avattujen joukkoon heti ekan hörpyn jälkeen.
Neljä tuntia alkupuheen jälkeen M huojuu eteisen lippuluukulla ja yrittää ostaa nakkisämpylää kaikilla mausteilla.
Viisi tuntia alkupuheen jälkeen huomaamme jonkun olleen kadoksissa jo viisi tuntia. Hän ilmestyy puskasta ja ryntää vessaan oksentamaan.
Kuusi tuntia alkupuheen jälkeen tarjoamme kaikille Salmiakkikossua. V###t budjetista!
Seitsemän tuntia alkupuheen jälkeen totean, että kaikki on niinkuin ennenkin. Tai okei, ei ihan. Emme enää vetele poskisauhuja nurkan takana emmekä tunge kieliä toistemme kurkkuun. Onneksi.

3 kommenttia:

HANNE kirjoitti...

Voi *reps* mitkä pippalot! :D
Sä kirjoitat kyllä ihanan tempaavasti ja tunteita herättävästi - tämä herätti huvittavia tunteita, ehkä vähän haikeitakin, kun tuli OMA nuoruus mieleen :)

Afromama kirjoitti...

Jösses.

Pikkulilli kirjoitti...

Jösses on ehkäpä juuri oikea sana kuvaamaan näitä pirskeitä. Ja Hanne: äkkiä vaan järjestämään omia vastaavia! Mutta varoitus: seurauksena voipi olla tooodella vahva palautuminen ysärille. Kestää koko viikko päästä takaisin oikealle vuosikymmenelle!
Nää ei olleet mitkään sivistyneen viininmaistajaiset, mutta ehkäpä tällaisiakin joskus tarvitaan:)