tiistai 26. lokakuuta 2010

Odottavan aika menee siivillä

Huomaan, että odotustunnelmat perheessämme alkavat tiivistyä. Tarkennan, ne alkavat tiivistyä minulla ja lapsilla. Peukulla on lehmän hermot ja ärsyttävän tyyni odotusfilosofia. Joskus kysynkin, ajatteleeko hän edes koko adoptio-odotustamme. Hän vastaa, että en edes anna hänen unohtaa. Hyvä niin.
Adoptiossa omat haasteensa odotukseen tuo se, että ei tarkalleen tiedä lapsen ikää. On vaikea luoda ajatuksissaan omaa mielikuvien lasta, kun ei tiedä, polkeeko hän polkupyörällä minua vastaan vai onko hän tuhiseva nyytti. Tiedättehän, kaksi ja puolivuotias on aivan erilainen kuin puolivuotias.
Myös käytännön järjestelyihin tämä tuo omat mausteensa. Nukkuuko hän vauvasängyssä vai ei? Tarvitsemmeko vaunut vai ei? Minkä kokoisia vaatteita kannattaisi hankkia?
Välillä pysähdyn ruokakaupassa vauvantarvikehyllyjen eteen. Yritän muistella, mikä ero on vellitutilla ja maitotutilla ja miksi tuonmallinen nokkamuki olikaan ihan huono. Hyvänen aika, siitähän on kohta kokonainen vuosikymmen, kun olen viimeksi näitä asioita todella miettinyt! Saadessamme tyttäremme tarjosimme hänelle maitoa pikkulasten mukista, mutta hän katsoi meitä halveksivasti ja tarttui päättäväisesti oikeaan lasiin. Yritin hampurilaisravintolassa tarjota hänelle Pilttiä, vaikka hän olisi itse osannut tilata Happymealinsä. Siis pieleen meni silloinkin, kun ikä oli jo tiedossa ja lapsikin peräti sylissä.

Koska mitään konkreettista lapseen liittyvää en oikein osaa tehdä, valmistaudun muulla tavoin. Siivoan maustehyllyä ja lusikkalaatikoita, jotta uskallan päästää anopin tänne kolmeksi viikoksi lemmikkivahdiksi. Patistan Peukkua vihdoinkin laittamaan katolle lumiesteet, jotta timanttituijani eivät ole katolta putoavan kuorman alla aivan nuupallaan, jos lähdemme parahiksi lumiaikaan. Kaivan joulukynttilät esille, jotta varmasti ehdin laittaa ne ikkunoihin ennen lähtöä. Olisi ihanaa palata yhdessä jouluksi kotiin.
Ehkä täksi jouluksi, ehkä ensi jouluksi. Ehkä ehdin siivota maustehyllyn neljästi. Joka tapauksessa tunnen, että minulla on vielä paljon voimia odottamiseen, vaikka mieli on joskus kovin malttamaton. Aikakin tuntuu menevän melkein siivillä.

3 kommenttia:

Huvinvuoksi Emilia kirjoitti...

Voimia odotukseen <3

Pikkulilli kirjoitti...

Kiitos samoin <3!

Cherika kirjoitti...

Hauskaa lukea, että joku muukin siivoaa keittiötään odottaessaan.