keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Sankari juoksee

Ihan pakko vielä kirjoittaa muutama sana meidän Isoveljestä, tuosta Satukirjan Sankarista, joka ei satu olemaan mikään motorinen lahjakkuus. Sama ihana kömpelyys vaivaa koko perhettämme, joten aina kun liikumme jossain, olemme kuin norsulauma posliinikaupassa.
Huomasin piirteen jo silloin, kun Isoveli oli pikkuinen taapero ja he leikkivät naapurin nassikan kanssa. Naaupurin poika kiisi kuin tuuli, hyppi ja pomppi. Samaa teki Isoveli, mutta liikkeet olivat kuin Aku Ankalla. Kun kannustimme Peukun kanssa häntä juoksemaan kovempaa kovempaa kovempaa...Niinpä hän otti kaksivuotiaana taaperona tukevan etuasennon ja pienet kintut tekivät hurjasti töitä, mutta kas: vauhti ei kasvanut yhtään, päinvastoin, sillä pienet mustelmaiset koivet kohosivat vain ylemmäs joka askeleella. Poika luuli kiitävänsä nuolen lailla ja me Peukun kanssa hihittelimme hervottomana. Pian poika hoksasi itsekin, ettei tämä nyt ihan putkeen mene. Siinä missä kuka tahansa muu kaksivuotias olisi heittäytynyt maahan sätkimään ja parkumaan, meidän Isoveli - hihitti makeasti! Hänestä oli hulvattoman hauskaa huomata oma koomisuutensa.
Sama itseironinen asenne hänessä on edelleen tallella. Kun koulussa on juoksukilpailut, hän herkuttelee jo etukäteen. "Tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan täydellinen nöyryytys!" Näin hän mässäilee jo aamusta tietäen hyvin, että todennäköisesti tulee maaliin kolmanneksi viimeisenä. Pikkuisen on pilkettä silmäkulmassa.
Pari vuotta sitten ehdotin Isoveljelle, että hän aloittaisi jalkapalloharrastuksen. "Jalkapallon? Mää vai? Siis MÄÄ vai? Ooksa ihan seko!!?"
Eilen ehdotin hänelle, että kerätään rahaa ja hän voi ostaa itselleen videokameran sekä editointiohjelman ja kertoa tarinoitaan omien elokuvien muodossa. Silmät levisivät lautasen kokoisiksi: "Ihan totta? Oisko vähän siistiii!!!"
Isoveljellä on käsittämätön taito tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hän vie vahvuuksiaan eteenpäin tarmolla, joka saa minutkin hiljaiseksi. Hän hekottaa heikkouksilleen tavalla, jota en voi kuin kadehtia.
"Minä olen minä, eikä kukaan muu ole kuten minä".

Ei kommentteja: