maanantai 9. toukokuuta 2011

Aina on aikaa ottaa lapsi syliin

Äitienpäivän kunniaksi tasavallan presidentti jakoi kunniamerkkejä äideille. Yksi palkituista äideistä sanoi maakuntalehdessämme näin: Aina on aikaa ottaa lapsi syliin.
Mitä paskaa! Miten tuollaista sontaa saa julkaista!
Puuskahdin juuri noin Peukulle, joka pahaa-aavistamatta istui rakkaassa keinutuolissaan eikä varmastikaan ollut harmonisena äitienpäivän aamuna valmistautunut kuuntelemaan vuodatustani äitiyteen liittyvistä myyttisista diskursseista.
Eikö tällä palkitulla äidillä ole koskaan ollut hengästyttävän hektisiä aamuja, jolloin kolme lasta kitisee helmoissa. Mä en halua leipää, en laita näitä ulkohousuja, missä mun hanskat on, toi kiusaa... Joku haluaa tietenkin syliin, koska "toi" on napannut hänen piponsa ja se itkettää. Kello käy ja kolmen minuutin kuluttua pitäisi olla neuvolassa. Onko tämä äiti tällaisissa tilanteissa hymyillyt äidillisesti, istahtanut eteisen lattialle ja ottanut lapsen syliin? Siis oikeasti syliin, ei napannut kainaloonsa ja kiikuttanut kirkuvaa kakaraa autoon?
Miksi me naiset teemme tämän toisillemme, yhä vieläkin?
Äitiyttä ryhdyttiin tietoisesti 1800-luvun lopun Suomessa rakentamaan uhrautuvaisuuden, kaikkivoipaisuuden, esikuvallisuuden ja puhtauden nimissä. Naisista haluttiin tehdä tällaisia äitejä, koska se palvelu kansalaisvaltion syntyä. Tämä yli sata vuotta vanha ihanne kummittelee takaraivossamme yhä.
Ja se näkyy. Ehkä odotamme vuosikausia tulevamme äideiksi. Sinä aikana luomme mielikuvaa siitä, minkälaisia äitejä meistä tulee. Okei, ehkä väsyn joskus, mutta olen odottanut tätä lasta niin kauan, että miksi en muka jaksaisi olla hänen kanssaan kotona, miksi muka haluaisin lukea sanomalehteä rauhassa, miksen muka avaisi syliäni hänelle koska tahansa. Emme huomaa, että ihanteemme ja ajatuksemme ovat satoja vuosia vanhoja.
Kun äitiys on totta, huomaamme, ettemme ihan jaksaneetkaan. Vuosien kuluessa onnekkaimmat meistä onnistuvat karistamaan ikivanhat myyttiset odotuksen harteiltamme. Ehkä opimme nauttimaan äitiydestä ja pitämään itseämme riittävän hyvinä äiteinä.
Istumme kahvikupposen äärellä lapset raivattuina hetkeksi omiin leikkeihinsä. Ja luemme esimerkillisen äidin sanovan maakuntatalehden otsikossa, että hänellä on aina ollut aikaa ottaa lapsi syliin.
Silloin me muserrumme huonomuuuden tunteen alle. Tai sanomme kolmen lapsen kokemuksella: Mitä paskaa!! Ja käännämme sivua. Ja hätistämme lapset taas leikkeihinsä, että saamme lukea lehden rauhassa. Ja olemme silti maailman parhaita äitejä!

6 kommenttia:

Lady_Gigi kirjoitti...

Niin hyvä kirjoitus jälleen kerran! :)
En muista, olenko aiemmin jättänyt merkkiä, mutta olen jo jonkun aikaa ilolla lukenut blogiasi. Sinulla on kyllä todellinen kirjoittamisen lahja. Kiitos, kun pidät blogisi avoimena!

Katja kirjoitti...

Minulla on lähes aina aikaa ottaa lapset syliin. Tietty on niitäkin aamuja kun kiukkuinen äiti kantaa karjuvaa kakaraa kainalossa autoon, mutta vähemmän. Enkä tosiaankaan ole mikään superäiti, ihan tavallinen vaan, joka kerran vain päätti, että jos lapsi haluaa syliin, niin sille on vaan otettava aikaa. Aina ei jaksais, ehtis tai viitsis, mutta useimmiten yritän jaksaa, ehtiä tai viitsiä. Vaikka joskus ihan suoraan sanottuna vituttaiskin.

U kirjoitti...

Minulla on vain yksi lapsi, adoptoitu hyvin erityistarpeinen lapsi. Minulla on aina aikaa ottaa lapsi syliin, mutta siihen on syynsä: odotin kuukausia, jopa yli vuoden, kotiintulosta että lapsi halusi tulla syliin, tai että hän viihtyi siinä enemmän kuin sekunnin. Nykyisin kun kuulen hennon äänen sylkkiin olen heti valmis. Mutta, jos lapsi olisi aina ollut sylivalmis, ei aikaa ehkä olisi, kokisin sen sylissäpidon niin itsestäänselvyytenä.

Salanimi kirjoitti...

Kurkkaa blogiini, siellä Sinulle tunnustus :)

Pikkulilli kirjoitti...

Mä jo Salanimi pelästyin, että mitä kamalia tunnustuksia sinulla on...
Kiito Lady Gigi, olen jo useasti meinannut lopettaa koko blogin, koska kirjoitan ihan liian harvoin, mutta olen päättänyt jatkaa, koska tulostettuna näistä tulee lapsille kiva muisto:)

Oikei, teen heti tunnustuksen: oikeasti minullakin on lähes aina aikaa ottaa lapsi syliin. Mitään sen kummenpaa päätöstä asiasta en ole tehnyt, niin se vain usemmiten menee. Enemmänkin kyse tässä kirjoituksessa on siitä, että me äidit osaisimme antaa itsellemme arvoa sellaisina kuin olemme emmekä vaatisi itseltämme kohtuuttomia. Armo itseä kohtaan voi joskus olla kadoksissa.

poikkeama kirjoitti...

niin totta! :)